Aito keittiö
Kun suunnittelet uutta keittiötä tai vanhan korjaamista, Sinulla on erilaisia toiveita, ideoita ja matkan varrelta kertynyttä tietoa siitä, mitä haluat. Kutsu Tapio heti paikalle, tyytyväiset asiakkaamme ovat kertoneet, että näin kaikki lähtee hyvin sujumaan.
Jokainen kohde on yksilöllinen, oma persoonansa, jossa on oma henki ja tunnelma. Käsityö, tarkat mittaukset, suunnittelu ja laadukas puusepäntyö luovat sopivan kokonaisuuden, jossa viihdyt aina. Keittiösi kestää aikaa ja kulutusta.
Valmistamme umpipuiset kalusteet koivusta, männystä tai mistä tahansa puulajista, rimalevystä ja laadukkaasta vanerista. Ja mikä parasta, asennamme kalusteet paikalleen ja luomme tilaa myös kokonaisvaltaisella remontilla esimerkiksi maalamalla, tapetoimalla tai lattian uusimisella. Näin saat kotitalousvähennyksen hyödynnettyä tehokkaasti.
Osaaminen näkyy toteutuksessa. Toimimme tinkimättömästi kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Paneutuminen kohteeseen tuottaa alusta loppuun kauniit muodot, jotka erottuvat muista. Teemme sinut ja perheesi onnelliseksi keittiössäsi.
Keittiötoimitus sisältää mm:
- yksilöllisen suunnittelun
- mittaukset ja piirustukset
- kustannusarvion
- halutut materiaalit
- jalat/sokkelit
- koristelistat
- kestävät helat
- vetimet
- hyllyt
- pintakäsittelyn
- perinteiset pinta-, huulletut- tai sisäänmenevät ovet
- asennuksen
Tutustu toteutuneisiin kohteisiin kotisivullamme
Ota yhteyttä ja avaa ovi uuteen aitoon keittiöösi!
Sydämellä
Tapio Nurminen
0400-62 10 62